Kilpailureitti

Tässä
on reittikartta katsottuna Google Eartista. Reitti on tallennettu
FRWD:n urheilutietokoneella.
Reitin korkeus ero on 13 metriä ja kokonaisnousua kierrokselle tulee
noin 33 metriä. Reitti lähtee Uimahallin edustalta vastapäivään. Eli
juostaan siltaa myöten Talvikkitien yli ja sitten käännytään
vasemmalle. Kierroksen ensimmäisen 500 metrin aikana on nousua noin
9 metriä. Korkein kohta on 1300 metriä lähdöstä johon on siis
lähdöstä nousua noin 9 metriä. Kierroksen puolimatka on Teboilin
kohdalla josta käännytään oikealle ja juostaan kilometrin verran
vanhalla reitillä. Sitten jatketaan Koivuhakaan ja sieltä Viertolan
alueelle. Ja sitten taas lähtö/maalialueen kautta uudelle
kierrokselle.

Virallisen mittauksen mukaan kierroksen pituus on 10 555 metriä.












