Kiitos kaikille osallistujille osanottajaennätyksen murskajaisissa. Kasvu oli yli 35% maaliin tulleissa juoksijoissa mitattuna. Sellainen asettaa järjestelyorganisaatiollekin melko vaativan haasteen. Viimeisen kahden viikon aikana uusia nimiä listoille kertyi yli 500.

Kovasti olemme saaneet palautetta. Kiitos niistä. Kokonaisuutena ensi vuoden SM-kisojen harjoituskisa meni hyvin ja porukka tuntui viihtyvän tällä "pienellä" maratonillamme, vaikka oikeastaan se onkin yksi Suomen suurimmista. Tietenkin verrattuna HCM:ään tai Tukholmaan tämä tuntuu kyläkisalta. Toisaalta se tuntuma on hyväkin. Se on juuri sitä, millä haluammekin erottua. Tavoitteenamme on saada lämminhenkinen juoksijan tarpeet täyttävä  tapahtuma - ei kylmäkiskoinen massatapahtuma. Jos siinä onnistuimme, uskon, että sinäkin viihdyit kisassamme.

Sää ei ollut nyt aivan sitä, mitä toivoimme. Toiveena oli 10-12°C tuuleton poutasää. Nyt oli puolimaratonin lähdössä +2°C. Siitä se nousi lähelle +10°C ja laski taas sateen alettua +6°C:een. Siinä suhteessa nähdyt tulokset ja lukuisat omat ennätykset olivat jopa yllättävän hyviä. Ei ollut hellettä, ei. Niin kuin kesällä.

Kiitos tästä XIV Vantaan maratonista myös kaikille tukijoille ja koko järjestelyorganisaatiolle, joka sateesta huolimatta jaksoi hoitaa hommat mallikkaasti loppuun saakka.

Tervetuloa ensi Vuonna jälleen XV Vantaan Maratonille 12.10.2008.

T. Harri Mannermaa

Kuva-albumi 2007
uusi

1/2maratonin lähtö    -    maratonin lähtö  -     kuvia matkalta 
maratonin maaliin tulo ja palkintojen jako

Kuvapalvelu Suomen Kuvatilaus valokuva reitin varrella juoksijoita. Jokainen juoksija voi katsoa ja tilata omat juoksukuvansa kalenterina tai valokuvina albumiinsa.

Katso tästä lisäohjeet - myös ne joille ei ollut tunnusta
 

         

 
     Myrttinen      
Majoitus:   Hotelli Tikkurila             ( Hotelli sijaitsee lähtö/maalipaikalla)
  Läntinen Valkoisenlähteentie 52, 01300 VANTAA
  puhelin 838 400/839 28050, faksi   839 28051
  www.urheilupuisto.com
Tiedustelut:   Harri Mannermaa 040-548 9807, email: harri.mannermaa(@)kolumbus.fi
  Hannu Nurmi 0400-700 401
Tarina:   Ari Wiskari: Kokemuksena Vantaan maraton 
Kuva-albumi    Kuva-albumi 2005    kuva-albumi 2002
Järjestäjät:   Vantaan seurayhtymä VSY